Kevätkuulumiset

Ikuisuusprojektimme "Aino rauhalliseksi" etenee hitaasti, mutta varmasti. Välillä tulee aaltoilua paljonkin, mutta se kuuluu asiaan. Vaadimme Ainolta jo paljon enemmän fiksua käyttäytymistä, onhan sillä ikääkin reilu kaksi vuotta. Samanlainen höpsö se on kuin muutkin labbikset tuossa iässä, mutta valitettavasti Ainon höpsöilyyn kuuluu aikamoiset äänitehosteet extrana. Onneksi peruskäskyt ovat juurtuneet hyvin sen päähän ja niitä se tottelee, vaikka muuten meinaisi höyrytä yli. 

Vieläkin tulee hetkiä, jolloin se kohtaa jonkun ylitsepääsemättömän ihmeellisyyden, joka selkeästi menee yli sen ymmärryksen, ja silloin tuloksena on haukkumiskohtaus. Eilen tällainen tuli maassa lojuvalle koirankakkapussille. Ainossa on selkeästi ympäristöystävän vikaa, sillä se on aina ihmetellyt maassa lojuvia roskia. Vaikka haukkuja edelleen tulee, niin pääasia on se, miten tilanne ratkeaa. Yleisesti ottaen pidämme ne tilanteet oppimishetkinä ja Aino oppii, ettei holtiton riekkuminen ja haukkuminen tuota tulosta, vaan eteenpäin päästään, kunhan käytös on jälleen mallikasta. Onneksi meillä on pitkä tausta hyvän kouluttajan kanssa toimimisesta, niin pystyn soveltamaan tilanteissa niitä kaikkia oppeja.

Yhtenä hienona saavutuksena voisin mainita tämän hetkisen ovikellokäyttäytymisen, jota olemme kovasti harjoitelleet. Ovikellon soidessa Aino haukahtaa pari kertaa, mutta menee sitten maahan makaamaan käskystä. Siinä odottaa, kunnes vieraat ovat tuleet sisälle ja riisuneet vaatteensa. Sitten se saa palkaksi raakaluun ja vieraiden rapsutuksia. Kaikkea sitä oppii matkan varrella: Aino ei hypi lainkaan, mikäli sillä on suussaan jokin luu tai lelu. :)

Ylläolevassa kuvassa malttiharjoitusta. Tällä hetkellä harjoittelemme temppua, jossa laitan namin Ainon nenän päälle. Olemme vielä alkumetreillä tässä, sillä Aino ei ole kovin innostunut tempusta. Edetään tässäkin koiran tahtiin.

Kaikki ruuat Aino saa joko jäisinä Kongistaan tai muiden luiden sisältä. Puolet ruuista tulee temppuilusta ja ulkona treeninameista. Mitään Aino ei saa ns. ilmaiseksi kiposta. Tämä on yleensä ensimmäinen muutos, mitä tehdään, kun elellään tällaisen hieman normaalia haastavamman koiruuden kanssa. Sopii tietysti ihan "tavallisillekin" koirille; väsyttää varmasti ja lisää kaveruutta koiran ja omistajan  välillä. :)

Tällaista meillä. Ehkä suurin muutos on tapahtunut pääni sisällä. Enää en anna Ainon käytöksen vaikuttaa niin suuresti mielialaani, enkä pety, vaikka meidän treenit eivät mene ihan putkeen. Aino on koira ja vaikka joka päivä teenkin parhaani sen kanssa, niin se käyttäytyy vähän omalla tavallaan. Teemme kuitenkin kaikenlaista ja ihan kaikkea, mitä tekisin vähän helpommankin koiran kanssa. Kävelemme yleisillä kävelyteillä ihan normaaleihin kellonaikoihin ja otamme haasteena ja oppimistilaisuutena kaikki, mitä teillä sitten kävelee vastaan. Viime viikolla lomailimme koko perhe kylpylähotellissa, jossa Aino oli siis mukana. Hienosti meni, vaikka vähän jännitin asiaa.

Iloitkaahan tekin koiraystävistänne ja tutustukaa niiden käyttäytymismaailmaan! Siellä oppimista riittää. Koirat kiittävät, kun ollaan niiden kanssa "samalla aaltopituudella". :)

- Aino omistajineen

Onni on...

... Tasapaino, jonka on löytänyt (ainakin hetkellisesti) oman koiran kanssa.

Nyt meillä on sujunut niin hyvin, niin kauan (meidän ajantajulla, eli viikkoja), että uskallan raportoida siitä tänne blogiinkin. Muutos Ainossa vuoden, tai jopa muutamien kuukausien takaiseen verrattuna, on valtava. Sen näkee ulkopuolisten lisäksi jopa minä. Olen varovaisen onnellinen, sillä aiemminkin Ainon käyttäytyminen on ollut valtavan aaltoilevaa. Tiedän, että huonompiakin hetkiä on vielä tulossa, mutta nyt nautin tästä saavutetusta tasapainosta.

Ainon kanssa teemme tällä hetkellä joka aamu riehumislenkin ja iltapäivisin/iltaisin 2:1 -suhteessa treenilenkkejä (= käyttäytymislenkkejä) ja riehumislenkkejä. Kahden treenipäivän jälkeen kolmantena päivänä molemmat päivän pitkät lenkit on pelkkää riehumista metsässä. Näin Ainon höyrykattilassa pysyy paineet sopivalla tasolla.

Mitä Aino sitten osaa? Aino osaa katsella 10-20 metrin päässä touhuavia koiria ja ottaa oma-aloitteisesti minuun kontaktia. Koirapuiston ulkopuolella se pystyy keskittymään minun kanssa temppujen tekemiseen ja kulkemaan koirapuiston ovelle asti rauhallisena kuin lauhkea lammas. Riehumiskohtauksen saatuaan se osaa palautua takaisin rauhalliseen tilaansa muutamissa sekunteissa. Kunnon haukkukohtausta en muista kuulleeni enää viikkoihin. Tietenkin, mikäli etäisyys toiseen koiraan olisikin yllättävän lyhyt, niin sitten saattaisi tulla bimboilukohtaus.

Yllä Aino vahtii, kun pilkon treeninameja sille.

Onni on rentoutumisharjoituksen jälkeen jalan päälle nukahtava koira. <3

- Ainon omistaja

Pientä epäonnea matkassa

Ainon sterilisaatio meni moitteettomasti ja 10 päivän uinti- ja riehumiskieltoakin pystyimme noudattamaan, vaikka Aino olisi ehkä ollut eri mieltä asiasta. Haava on parantunut oikein hyvin.

Riehumiskiellon jälkeen aloitimme treenit uudella innolla. Ehti Aino täyttää kaksi vuottakin tuossa viime viikolla! Selkeästi ikä ja treenit ovat tuoneet neidolle lisää impulssikontrollikykyä. Aloitimme myös paikallisen koirakouluttajan, Jirka Vierimaan ohjaamana ryhmämuotoisessa koirakoulussa treenaamisen. Kurssin nimi on impulssikurssi ja muut koirat ovat samanlaisia höpsöjä kuin Aino. Sopii meille siis erinomaisesti. Kurssilla käydään aikalailla samoja asioita läpi kuin mitä olemme tässä parin vuoden aikana treenailleet. Eli katsekontaktia, kontaktipeliä sekä katso tuota koiraa -peliä. Näissä kaikissa on ideana se, että vahvistetaan koiran ja omistajan yhteyttä, mutta annetaan koiran myös katsella ympäristöä rauhallisin mielin. Ei siis edes yritetä sitä, että koira tuijottaa vain omistajaansa koko ajan - se olisi aika tylsää molemmille osapuolille. :) Ryhmä on kuitenkin meille hyödyllinen sen vuoksi, että saamme kontrolloitua häiriökoiratreeniä siellä. Puistoissa ja teillä kun on vaikea kontrolloida muiden koirakkojen liikkeitä, lähinnä pitää arvailla mihin suuntaan he menevät (ja usein suunta saattaa vaihtua nopeasti meille epäedulliseksi).

Mutta sitten otsikon aiheeseen. Epäonnea meillä on nyt vähän matkassa, kun Ainoon pääsi iskemään kennelyskä. Sitä on täällä meidän kaupunginosassamme eläinklinikan mukaan paljon liikkeellä. Niinkuin ihmisilläkin on syysflunssaa. Ainolla tauti alkoi tyypillisesti oksentelulla, jolloin minä olin varma, että nyt koira kärsii suolitukoksesta, mutta viisas mieheni tajusi, että olisikohan tämä nyt vain kennelyskää (tieto lisää tuskaa, minä näen hoitoalan ihmisenä aina pahimman vaihtoehdon...). Sitten alkoi köhä, joka kesti onneksi vain muutaman päivän. Nyt koira on kuitenkin levossa viikosta kahteen. Eli meillä on nyt kaksi tällaista lepokautta lyhyeen aikaan. Meistä onkin tullut aika mestareita keksimään rauhoittavaa tekemistä aktiiviselle koiruudelle. Tässä muutama vinkki!

1. Koiran miniulkoilutus: pissalle ja kakkalle pitää päästä, mutta ainakin Aino riehaantuisi, jos pääsisi vain lyhyen matkaa hihnassa pihalla, eikä siellä edes saisi riehua. Ratkaisu on tässä: käy heittämässä nameja tai lihanpalasia pienelle reitille ja sitten hae koira mukaan. Koira saa ensin haistella ja syödä ruuat sieltä, sitten on jo rauhallisempi mieli. Samalla koira saa erinomaista aivotyöskentelyä raittiissa ilmassa. Näin syksyisin lehtipinoihinkin on kiva piilotella ruokaa ja koira saa rodunomaista puuhaa eli ruuan etsimistä.

2. Temput ulkona: kivelle hops ja siellä temput istu, maahan, seiso ja tassu. Sitten venytykset namin avulla: nenä vuorotellen molempia lonkkia kohden, sitten ylös ja alas. Seuraavaksi kiveltä alas niin, että takatassut jäävät vielä kivelle.

3. Temput sisällä: Ainon uusin bravuuri on kyljellä makaaminen pyynnöstä, rauhallisesti. Rauhoittaa koiran ja omistajan mukavasti. :) Tämäkin pitää tehdä vaihe vaiheelta, jotta saadaan rauhallinen lopputulos. Eli maahan + nami, nenä kohti kylkeä + nami, lonkka-asento + nami ja niin edespäin.

Sisällä olemme myös taas kertailleet hajuhommia. Siinä saa kyllä olla tarkkana! Melkein pilasin temppumme palkkion väärällä ajankohdalla. Nyt aloitimme uudestaan ja Aino tajusi nopeasti jutun jujun, kun minä olin tajunnut mitä teen siinä väärin. Aino haistelee tällä kertaa pienestä säilykepurkista teen tuoksua ja tavoitteena on, että se maahanmenolla ilmaisisi minulle sen tuoksun.

Tällaista täällä! Kivaa sunnuntaipäivää kaikille!

- Aino omistajineen

Suuri päivä

Tänään on suuri päivä, nimittäin Ainon sterilointi. Aino on aina ollut erittäin paljon poikakoirien mieleen. Jopa niin paljon, että muutaman urospuolisen koirakaverin kanssa tapaaminen on aivan mahdotonta, vaikka juoksuista ei olisi tietoakaan. Ainon jälkeläiset ovat poissuljettu vaihtoehto, koska sillä on niin huonot hermot. Näin päädyimme steriloimaan neidin. Ja nyt se makaa kauluri kaulassa kuorsaten lattialla, haava masussa.

Oikeastaan se on pieni juttu verrattuna meidän muihin kuulumisiin. Elimme Ainon kanssa kesän maaseudulla keskellä metsää. Ainon ja omistajan hermot lepäsivät ja takaisin kaupunkiin muutti loppukesästä kaksi metsittynyttä yksilöä.

Kesää lukuunottamatta meidän treenit ovat jatkuneet säännöllisinä. Ainon henkinen tasapaino on saavutettavissa, kunhan muistamme noudattaa tarkasti rutiineita. Eräänä lauantaiaamuna emme mennytkään tunnin sisään heräämisestä aamulenkille ja sain muistutuksen siitä, minkälainen Aino olikaan ennen tehotreenejämme.

Joka aamu Aino pääsee purkamaan ylitsepursuavan energiansa metsään, jotta jaksaa päivän olla rauhallisesti. Joka toinen päivä illemmalla tehdään toinenkin riehumislenkki metsään, mutta joka toinen päivä tehdään käyttäytymislenkki. Käyttäytymislenkillä on eri valjaat, joissa ei sinänsä ole mitään erikoista. Aino on vain opetettu, että ne päällä ollaan rauhallisesti, kun toisissa valjaissa saa riehua. 

Joistakin tämä saattaa kuulostaa hassulta. Eihän mekään ensimmäisenä tätä koulutustekniikkaa kokeiltu, vaan ensiksi treenattiin käskyt erikseen ja hiljalleen niitä sovellettiin käytäntöön. Vähän aikaa se onnistui, mutta päivä päivältä koiran stressitaso nousi ja nousi. Ainolla ei ole impulssikontrollia (melkein) ollenkaan, joten päädyimme yksityisen kouluttajan kanssa opettamaan sen taidon Ainolle.

Jotta tämän ratkaisun ymmärtää, täytyisi melkein nähdä Aino ja sen tohinat. Siinä missä ns. normaalin koiran kanssa voi kävellä kadulla rauhassa ilman sen suurempia koulutuksia, Ainon kanssa kävisi näin: ensiksi se näkisi koiran kaukana ja suuri mörinä ja hännänheilutus alkaisi, seuraavaksi jostain ovesta tulisi ihminen, joka saattaisi vilkaista Ainoa, jolloin Aino pyrkisi takajaloillaan pomppien moikkaamaan ihmistä lähemmin (samalla möristen). Sitten ohi ajaisi auto, jonka perään Aino haluaisi juosta. Lopuksi voisikin tapahtua vain pieni asia, kuten lehden putoaminen maahan tai oravan juokseminen tien yli. Tämä pieni ärsyke voisi aiheuttaa aivan käsittämättömän suuren reaktion, jollei ottaisi huomioon edeltävää ärsyketaakkaa, joka koko ajan nostaa koiran stressitasoa. Kaikilla (ihmisillä ja koirilla) on kuppi, johon tarpeeksi kun kaataa tavaraa, se menee nurin. Ainon kuppi on äärimmäisen pieni ja näin ollen se menee helposti nurin. Tämä johtuu sekä rodusta, iästä että siitä seikasta, että kyseinen koira on hyperreaktiivinen.

Tällä hetkellä treenilenkeillä voimme kävellä helposti koirapuistoon tai minne vain tässä lähiympäristössä. Lenkin pituus on vajaa tunti ja sen aikana Ainon täytyy päästä juoksemaan vapaana, sillä rauhallinen käyttäytyminen patouttaa tuollaiseen koiraan valtavasti energiaa. Sitten se saa parin juoksupyrähdyksen jälkeen taas mielenrauhansa takaisin ja treenit voivat jatkua.

Hauskaa viikonloppua!

- Aino omistajineen

Katsaus

Terve vaan lukijat (jos teitä vielä löytyy)!

Heti alkuun pahoittelut hiljaiselosta! Me ollaan keskitytty varsinaiseen koirapuuhailuun ja blogiraportointi on saanut jäädä.

Tässäpä tulee katsaus meidän kuulumisista, kuvien muodossa.

Ainolla on uusi harrastus. Se on verijäljestys! Aino on siinä luonnonlahjakkuus, jes! On sitä ennenkin harrasteltu, mutta nyt käytiin oikein kurssilla ja saatiin tiukkaa oppia sieltä. Aino oli käytännön kerralla mukana, eikä minun tarvinnut hävetä koirani käytöstä ollenkaan! Se oli erittäin mieluisa tunne. <3

Tässäpä sitä sorkkaa kanniskellaan!

Voiko ylpeämpi ja iloisempi koira olla?

Sitten meidän ärsykeherkän koiran treeneistä. Toissapäivänä oli viimeinen yksityiskoulutus ongelmakoirakouluttajan kanssa. Mitä me olemme oppineet viimeisen puolen vuoden aikana? Sanoisin, että yhteistyötä! Sekä rentoutta toimintaan. Osaan myös melko varmasti tietää, milloin Aino alkaa haukkua 2 sekunnin päästä. Ja se on se hetki, kun vielä voin vaikuttaa sen tekemisiin. Sillä hetkellä kehun Ainon rauhallista käytöstä ja se jättää haukkumisen välistä. Aika mahtava tunne, kun pystyy vaikuttamaan koiraan noin vahvasti käyttämättä mitään fyysistä valtaa. Yksi sana + palkka juuri oikeaan aikaan ja lopputuloksena on rauhallinen, häntää heiluttava Aino.

Meillä on rutiinit, jolloin Aino tietää pääsevänsä kaksi kertaa päivässä metsään riehumaan. Näiden lisäksi on treenilenkit, joilla kävellään nätisti ja rauhallisesti. Vielä Ainon mielenrauha järkkyy, kun ympäristöön tulee äkillisesti monta ärsykettä, mutta kehityksen suunta on erinomainen! Aino on aikalailla itseohjautuva otus vieläkin, ja harvoin se Ainon oma ratkaisu miellyttää minua täysin. Nyt opetan sitä, että muiden koirien rauhallinen katselu on tosi jees, mutta sinkoilulla ja bimboilulla ei pääse tavoitteeseen, vaan poispäin siitä. Tällä johdonmukaisella ja pitkäpintaisella koulutuksella Ainosta tulee joku kaunis päivä koira, joka katselee hymyssä suin muita koiria. :)

Tässä olisi tulossa noin 1-2 sekunnin päästä haukkukonsertto, jollei mitään tekisi. Tästähän ei palkkaa tule, kun Aino on jo mennyt rauhallisesta koirasta kiihtyneeseen tilaan.

Mutta haa - mitä tapahtui? Kutsuin nimellä ja Aino kääntyi puoleeni - JES!

Vähän hankaloitetaan ja pyydetään Aino makaamaan - hankala on bimboilla, kun kaikki neljä tassua ovat maassa. Maahanmeno on ollut todella kätevä temppu, sillä se kiinnittää koiran tukevasti maahan, kunhan sen on opettanut hyvin häiriöttömässä ympäristössä.

"Kyllä minä äiti sinua vilkuilen."

Tässä ei ole menossa seuruu, vaan normaali kävely. Katsekontaktista ei kuitenkaan palkita, vaan rauhallisesta vierelläkävelystä, jolloin samalla Aino katsoo jonnekin muualle kuin minuun. Tämä siksi, ettei remmilenkeistä haluta seuruu-lenkkejä. Se ei palvele kumpaakaan osapuolta. Koira saa kävellä rauhallisesti omistajan vieressä, haistellen päivän koirapostit. Seuraaminen on erillinen temppu. :)

"Jaahas, sittenkö mamma käännytään?"

Jos (tai siis kun) Aino lähtee edistämään, tehdään pieni "tehotreeni", miten siinä vierellä käännyttiin. Nämä ovat perus hihnakävelyn alkeita, joita on oppikirjat pullollaan. Meillä on kolme vaihtoehtoa, joista valitsen sen tyylin, mikä Ainon mielialaan sopii.

"Minä rauhoitun kyllä, rauhoitu sinäkin mamma."

"Hyvä mamma, kun kerroit, ettei tuota rakennustyömaata tarvitse pelätä!"

"Tässä vain tietä ylitetään hihna löysässä, hyvä me!"

Ainolla on uusi poikaystävä naapurissa. He tuijottelevat toisiaan aitojen läpi ja aina välillä Aino pääsee leikkimään naapurin pihaankin.

Lopputuloksena jälleen: väsynyt ja onnellinen koira. <3

Tämä oli tällainen tyytyväisen koiran ja omistajan raportti! :)

Terkuin,

Aino omistajineen

Retkipäivä

Esittelen heti minun tämän päivän mainion retkiseurani:

Hessu, 11 vuotta

Pontus, kohta 10 vuotta

Ja tietenkin minä, Aino 1,5 vuotta.

Pääsimme pitkälle metsälenkille näiden veteraanien kanssa. Herra Hessu jopa vähän leikki minun kanssani. Muuten ne vain kävelivät tai nukkuivat. Tai kerjäsivät retkieväitä.

Näin myös hyvän ystäväni, Jeppe-koiran. Silläkin on jo ikää 13 vuotta.

Sain uuden tuttavuuden. Kohta näette.

Ensiksi haistelin, että onpa ihmeellisiä hajuja.

Sitten tajusin, että onpa totisesti iso otus!

Ja mitä tuollakin aitauksessa on?!?

Jaa niin, vuohet, vanhat tutut.

Kävin vähän lähempänä moikkaamassa Frankea.

Mutta sitten pinkaisin pakoon, kun oli niin jännä juttu.

 Vähän ajan päästä sain ikävän sähköiskun tuosta aidasta. Se vähän sattui. 

Päätinkin ottaa vähän etäisyyttä hevoseen ja muihin eläimiin.

Aika pian unohdin sen ikävän sähköiskun, kun näin Hertta-kanan pihalla ja lähdin ajamaan sitä takaa. Se pääsi kuitenkin minulta karkuun.

Mukavaa lauantai-iltaa!

- Aino

Hyvän tuulen lähettiläs

Minusta on kuulemma kuoriutunut varsinainen hyvän tuulen lähettiläs. Kotona ilahdutan vanhempiani ilmeilläni ja hauskoilla tempuillani. Lenkillä vien mammaa pitkin pusikosta toiseen ja vastaantulijoita naurattaa. Hölkkälenkeillä vedän mammaa perässä, kunnes näen lumikasan tai ojan. Sitten menen sinne möyrimään ja sehän vasta kaikkia naurattaakin!

Olen myös tullut siihen ikään, että olen oppinut samoja maneereita mitä siskovainaallani oli. Olen oppinut rapsuttamaan takajalallani korvan taustaani (olen hidas kehittyjä, opin sen tosiaan vasta nyt) ja osaan ottaa samanlaisen hassun ilmeen, minkä siskovainaakin otti. Tänään mamma näki minut, kun minulla oli "nuuska huulessa". Tutut tietävät: siskovainaa oli ekspertti tässä! Lisäksi aamulla takapihalla varoin jalkojani ja haistelin, että takapiha haisi vähän pahalta. Tätäkin siskovainaa harrasti kovasti.

Tänään olimme siis jo takapihalla, kun mamma joi aamukahvinsa siellä.

Tässä minä katselen, kun naapurin lapsi keinuu. Ei se minua enää niin haukututtanut, aikalailla nähty juttu.

Sain Neiti Pupun leikkeihini mukaan! Mamma on pitänyt tätä piilossa, sillä siskovainaa olisi heti saanut siltä sisuskalut ulos. Minä osaan leikkiä nätimmin.

Mutta nyt tulee bravuurini - kerjäysilme!

Voisiko joku vastustaa tätä?! Näemmä - mamma ei antanut banaanistaan edes pientä rippusta minulle. Vaikka olenkin näin suloinen ja nälkäinen, enkä ole ikinä saanut ruokaa (mamman kommentti: juuri ennen tätä sai aamupalaksi 300 grammaa lihaa ja kasviksia).

Nyt me mamman kanssa odotamme, että pesukoneet pyörivät loppuun ja sitten lähdemme metsään seikkailemaan. Tänään on taas käyttäytymistreenit illemmalla.

Hyvää viikonloppua,

toivottaa Aino